top of page

Brummi 10 vuotta
Tirehtöörin tervehdys

Brummi-3.0.jpg

Pekosen Markku tässä moro! 10 vuotta tässä on vierähtänyt ja jokaisen päivän olisin valmis vaihtamaan pois. :) No ei. Viitsi, vitsi. 

Aloitin keikkojen ja tapahtumien järjestämisen Raumalla 2000-luvun alussa ja silloin olin nuori ja naiivi, nyt olen enää nuori. Eihän sillä jatsilla tehnytkään satojatonneja voittoa, mutta vähintään yksi sellainen kyllä saatiin kaikkeen sekoiluun katoamaan. Vuonna 2013 heräsi ajatus oman liveklubin rakentamisesta. Olen sellainen ihminen, että harvoin ajatukset jäävät ajatusasteelle. Joskus kyllä voisivat jäädä, mutta onneksi Brummi syntyi. Olemme 10 vuoden aikana muuttuneet muutamaan otteeseen. Ensin tulipalo pakotti remonttiin, sitten pandemia pakotti muutoksiin ja 2025 tammikuussa olikin jo aika toteuttaa vähän suurempi remontti ja tehdä Brummin isoon saliin 180 asteen käännös. 

 

Tämän 10 vuoden aikana toimintakin on etsinyt muotoaan ja osakseen asiakkaiden kulutuskäyttäytyminen on antanut sille suunnan. Suomessa ja Euroopassa on paljon artisteja ja bändejä, joita haluaisin Brummin lavalla nähdä, mutta todellisuus on ajan saatossa saanut minut ymmärtämään, että jatsin maksat omasta lompakosta. Maailma muuttuu ja Brummikin jossain määrin siinä kyljessä. 10 vuoden aikana Suomesta on kadonnut kymmenittäin hyviä keikkamestoja ja jos tässä lähtee sooloilemaan, niin tämäkin katoaa. Toki pitää muistaa, että sooloilu voi olla joskus hyväksi, varsinkin jos osaa soittaa sopivasti skaalan ulkopuolella ja palata tyylillä takaisin. Eiköhän tässä jatketa tavalla tai toisella!

 

Kiitos sinulle, että olet ollut ja olet edelleen matkassa mukana.

Tervetuloa!

drinks_edited.png

Brummissa on paljon käsinmaalattuja opasteita ja taidetta ympäriinsä. Tuu ihastumaan. Kippis ja kiitos: kylttivalmistamo_signcrafter

​Suuntaa Brummin nettikauppaan ja muista myös törsätä kulttuuriedut ennen kuin mätänevät. Epassi. Edenred. Smartum.

 

Syksyllä 2025 juhlitaan 10-vuotiasta Brummia ja kivoja juttuja on paljon! â€‹â€‹â€‹â€‹Nähdään keikoilla.

Nokkahuilunheiton MM-kisojen
finaalin tulokset:
www.nokkahuilunheitonmmkisat.fi

ELO_8494-Brummi-back.jpg

TILAA BRUMMIN TERVEISET

Sähköinen uutiskirje, you know.

Lähetämme postia postilistalle liittyneille, kun kiireiltämme ehdimme ja kun on tarpeeksi painavaa asiaa!

Kiitos tilaamisesta! Nyt saat parhaat vinkit ja tarjoukset Brummilta. Laitamme viestiä vain, jos asia on painavaa.

Kulttuurikuppila Brummi. Aito liveklubi.

kulttuurikuppilaBrummi-keikat
bottom of page